Maanantai 6.7

1251748541_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saavuimme maanantai aamuna Pariisiin puoli kymmenen aikaa aamulla, todella väsyneinä. Pitkä matka yöjunassa kahden vaihdon kera ei ollut paras mahdollinen yöunien kannalta, eikä parin tunnin odotus ulkosalla, kun Offenburgin asema oli aamuyöstä kiinni, parantanut oloa. Päästyämme vihdoin hostellille, ja meille ilmoitettiin ettemme pääse huoneeseen ennen kolmea. Siitä sitten rönttyisinä kiertämään lähikatuja, kun edellisestä suihkusta oli jo pitkälti yli vuorokausi. Kävimme kiertämässä suosituksi kuvailtua katukirppistä Porte de Montreuille'lla, joka oli todella paha pettymys. Kirppis osottautui lähinnä pulsujen roskislöytöjen kauppapaikaksi ja alue oli muutenkin likainen.

1251748473_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vihdoin kello oli kolme ja pääsimme huoneeseemme. Otimme muutaman tunnin päikkärit ja vihdoin pääsimme myös suihkuun. Iltayhdeksän maissa lähdimme kävelemään Montmarten kaupunginosaan, jossa hostellimmekin sijaitsi. Kävimme katsomassa Moulin Rouge teatteria (yks mun lempparileffoista on Moulin rouge!) ja ylipäänsä tämän taiteilijoiden kaupungin osan iltaelämää. Yllätyimme siitä, miten selkästi porno oli esillä, "pääkatu" oli täynnä erilaisia strippiluolia tms, aivan vieri vieressä. Niitä mainostettiin isoin vilkkuvin kyltein ja jopa ulkona, kadulla kaikkien nähtävillä oli isoja julisteita alastomista naisista, sensuroimattomana. Tälläseen en itse ole koskaan ennen missään törmännyt! Noinniinkun muuten viehätyin todella paljon Montmarten alueesta, suosittelen! Syötiin illalla ihan törkeän hyvää kiinalaista ruokaa, siellä oli useampikin pikkukoju joista sai halvalla.

1251748491_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiistai 7.7

Tiistaipäivä oli varattu todelliseen turistimeininkiin, tarkoituksena kiertää mahdollisimman moni suuremmista nähtävyyksistä. Tylsää, voi joku todeta, mutta kyllä mä mielelläni ekaa kertaa Pariisissa ollessa ne kierrän. Ensimmäiseksi suuntasimme riemukaarelle, joka oli ihan hienon näköinen kyllä. Olis ollut mukavaa mennä ylös kaarelle, mutta emme viitsineet maksaa siitä 9 euroa.

1251748502_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Riemukaarelta kävelimme Eiffel-tornille, johon kyllä itseasiassa petyin hieman. En tiedä mitä odotin, mutta kai se johtuu siitä että se on yks euroopan THE nähtävyyksistä. Nimesimme eiffelin rumaksi, ruosteiseksi rautarötisköksi. :D No ei vaan, oli se sekin ihan vaikuttava nähtävyys kuitenkin! Valitettavasti senkään huipulle matkustamiseen matkabudjetti ei venynyt :(

1251748514_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eiffelin juurella oli parikin ihanaa vanhanajan karusellia, pakkohan sellaseen oli mennä! Joten tytöt kyytiin kahdella eurolla per nokka, ja Kalle ottamaan kuvia. Oltiin muuten miian kanssa ainoat matkustajat tuolla kierroksella :D Kuvan ilmeistä huolimatta meillä oli varsin hauskaa (joskaan ei kovin hurjaa), tosin kireän mekon kanssa ei ollut kaikista helpoin kiivetä tuonne, eikä mukavinta istua siinä.

Eiffeliltä kävelimme La Citen saarelle. Ensin kävimme syömässä, nälkä yllätti pitkän kävelymatkan jälkeen. Paikan nimeä en muistanut ottaa ylös, mutta söimme kuitenkin ihan törkeän hyvät grillatut leivät ja ranskiksia. Seuraavaksi kävimme katsomassa notre damea. Katselun keskeytti kuitenkin kova sadekuuro, joten lähdimme metrolla juna-asemalle päin. Piti varata liput Biarritziin, mutta junat olivat täynnä sillepäivälle joten suunnitelmat muuttuivat. Kävelimme tiistain aikana kymmeniä kilometrejä, mutta tulipahan saatua aika mukava pintaraapaisu pariisista.

1251748528_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keskiviikko 8.7

Heräsimme aamulla suht aikaisin, huoneen luovutus oli kahdeltatoista. Soitimme erääseen hostelliin Limogesissa, ja heti ekassa hostellissa oli tilaa, joten päätimme lähteä yhden paikkeilla sinne. Viimeinen päivä Pariisissa jäi siis suunniteltua lyhkäsemmäks, joten muutama juttu, jotka oltais haluttu nähdä, jäi sitten näkemättä. No, pääsee sinne uudestaankin!

1747063.jpg